Moi. Kylläpä aika juoksee. Tavallaan odotan jo syyskuuta sillä silloin saa taas nukkua ja viikoissa on yleensä muutamia vapaapäiviä. Keskiviikkona on mun viikon ainoa vapaapäivä. Ja silloinkin lupasin herätä seitsemäksi katsomaan unikeon mereenheittoa. Ei mua kaduta, mutta vähän kyrsii silti tiedättehän? Oon vähän nuutunut. Nyt kun on niin kuumakin, että töissä lämpötila saattaa kivuta yli neljäänkymmeneen. Ilmastointia ei saa asentaa, koska se on turvallisuusriski tai jotain. Yritä siitä sitten repiä huumoria, kun hiki valuu silmille eikä vaatteet hengitä. Lisäksi mun uusi pomo on niin kamala, että olen tullut useana päivänä kotiin itku kurkussa. Se tosin jäi maanantaina kolmen viikon lomalle, joten saan vähän taukoa siihen jatkuvaan mollaamiseen ja saarnaamiseen. Ja sitten onkin jo pian syyskuu ja voin käskeä sen haistaa paskan ja häipyä.
Mut se siitä.
Yksi ilta ajoin keskustaan, kiipesin kallioiden välissä mutkittelevat portaat ja liu'uin mereen laiturinnokasta. Meressä on hyvä olla. Kellua siinä hiukset levällään halona pään ympärillä. Aurinko laski kauniina ja kallioille oli kerääntynyt ihmisiä sitä katsomaan. Kanssani oli uimassa yltiösosiaalinen mummo, joka jakeli uraneuvoja minulle ja laiturilla istuskelevalle jämsäläistytölle. Se oli asunut Keniassa ja nyt se työskenteli pakolaisten kanssa. Sitten se halusi jämsäläistytön ottavan siitä uimakuvia, jotta se voisi lähettää ne Ruotsissa asuvalle pojallaan tekstein: "Katso, täällä äiti ui!" Mummo lähti pyöräilemään takaisin saareen, jämsäläinen jäi ja minä heitin veden alla kuperkeikkoja. Aurinko laski. Pyöräilin kotiin saunaan ja iho haisi mereltä ja mulla oli rauhallinen olo.
Olen tämän vuoden aikana progressiivisesti ensin lakannut suoristamasta hiuksiani ja sitten kampaamasta. En tiedä kuinka peikolta perusilmeeni nykyään näyttää, mutta se tuntuu yhdentekevältä.
Olen kiivennyt kallioille, nähnyt kauniita auringonlaskuja ja losseillut saaristoon. Sain myös liikennekameran välähtämään ja vietin seuraavat päivät murheissani ja vittuuntuneena, mutta loppujen lopuksi selvisin huomautuksella (okei yksi km/h nopeutta lisää ja olisin 170 euroa köyhempi, mutta ei ajatella sitä).
Yhtenä iltana Niinistö rullaluisteli meidän ohi keskustassa ja se oli niin hämmentävää ja koomista ja jotain mitä voi tapahtua vain Suomessa, että sille piti sitten nauraa loppuilta. Ei pidä myöskään unohtaa perässä polkenutta turvanaista. Yksi ystävä kertoi mun arvon nyt nousseen sen silmissä, kun olen jotenkin tahtomattani onnistunut luomaan katsekontaktin kahteen suomen presidenttiin. Asuinpaikan iloja kai, tai haittoja.
Viikko sitten leikin turistiopasta kylässä käyneelle opiskelukaverille. Totesin myös olevani hommassa ehkä kulmakunnan paras. "Tässä risteyksessä mä munasin mun kolmannen inssin. Ja jos mennään tosta yks kortteli eteenpäin, niin siellä melkein törmäsin taksiin ja siihen siis kaatui neljäs inssi." "Tämän pankin portaille mä pyörryin verenluovutuksen jälkeen!" "Ja katso tässä on sekatavarakauppa, jonka näyteikkunassa on vanha lypsykone! Se on ollut siinä tyyliin aina!" Varauksia mun Turun kaupunkikierroksille voi jättää kommenttiboksiin. Ei maksa mitään. Tuun tosi mielelläni näyttämään kaikki risteykset mihin mun inssit kaatui.
Kävin myös kuvaamassa häitä ja morsian oli kaunis ja kirkko oli kaunis ja ruoka hyvää. Minua yritettiin parittaa sulhasen pikkuveljelle ja se oli kiusallista meille molemmille. Mutta kuvista tuli kivoja ja juhlien lopussa, kaikkein humalaisimpien tanssiessa, meillä oli pöydän päässä pieni rinki pelaamassa pokemonia.
Heinäkuun alussa aloitin postauksen kirjoittamalla: "Heinäkuu, oot ollut mulle hyvä." Sitten tutustuin uuteen pomoon ja itkin paljon ja kaikki oli kamalaa. Pian on elokuu ja voin kai päättää tämän sanomalla, että hei heinäkuu, olit sä loppujen lopuksi sittenkin ihan hyvä.
Otsikko: Ellinoora - Leijonakuningas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kaunis.