Oodi paskoille päiville ja mielenhäiriöille

​Mulla on ongelma, josta en oikeastaan koskaan ole kirjoittanut tänne. Tai ongelma ja ongelma. En koskaan ole pitänyt sitä minään suurena juttuna, mutta ollaan puhuttu siitä terapiassa aika paljon joten kai se on iso juttu ja tärkeäkin vielä ehkä.

Olin yhdellä luennolla ainoa, joka teki virheen siinä yhdessä tehtävässä ja vielä kaikkien muiden nähden ja se kolhaisi itsetuntoani suurella avokämmenellä. En reagoinut siihen kovinkaan hyvin hyvin...

Tänään sain viestin, joka sai mut tuntemaan kaikenlaista, mut pääasiassa häpeää. Reagoin siihen lyömällä itseäni päähän lukuisia kertoja ja lopulta päädyin makaamaan keittiön lattialle itkemään ja hakkaamaan päätäni vähän lisää. Tä oli eka kerta kun onnistuin aiheuttamaan itselleni päänsäryn.

Syy miksen ole pitänyt tätä ongelmana on siinä, että se on niin arkipäiväistä. Musta tuntuu, että mun päiviä rytmittää ikävät takaumat tilanteista, joissa tunnen mokanneeni ja nolanneeni itseni. Ja ne on aina ne samat mokat, jotka pyörii päivästä toiseen, viikosta seuraavaan. Suurin osa niistä ei edes ole niin noloja, mutta hävettää silti. Onneksi ne on jo selvästi lievempiä tuntemuksia kuin ne uudet ja vielä jotenkin vereslihalla olevat.

Muisto siitä miten sanoin jotain tyhmää ja harkitsematonta sopimattomalla hetkellä -> olo paranee kun pari kertaa lyö. 

En kyllä tiedä olenko koskaan reagoinut mihinkään yhtä voimakkaasti kuin tänään. Makasin keittiön lattialla varmaan yli vartin ja itkin ja yritin olla kiljumatta, koska seinät on täällä ihan paperia. Mut se olo täytyy saada ulos jotenkin. Joten hei, lyön päätäni päänsäryn partaalle, koska logiikka. 

Näistä asioista on kamalan vaikea puhua kun yleensä aiheuttajana on joku nolo muisto eikä sellaisia tahdo jakaa kenellekään. Tahtoisi vaan unohtaa. Joten siinä sitten makaat yksinäsi ja itkien pohdit miksi vitussa olet tällainen.

Miksi mun pitää aina olla näin ikävä ja ankara itselleni? Miksi pienimmästäkin virheestä pitää langettaa niin suuria rangaistuksia? Mä haluaisin vaan hyväksyä itseni tällaisena kuin oon. Miksi se on niin vaikeaa?

En tahtoisi jatkuvasti valittaa, mutta emt tätä mun elämä vähän on. 

Moni asia on kuitenkin myös tosi hyvin. Me kuunneltiin eilen runoja parhaassa baarissa ja paikalla oli paljon söpöjä ihmisiä ja kauniita runoja. Ja halpaa valkoviiniä. Ja ystävän riisipiirakat ja suklaalevy. Kaikki on kamalan kivaa, mut sit aina mokaan ja pilaan kaiken. Ja päädyn lattialle huutamaan. Yksin.